"Poikaystäväni" kanssa vietin viikonlopun. Itkin hänen lähtöään. Ehkä viimeisen kerran nähtiin, ellen mene moikkaan häntä kotimaahansa armaisaan Venäjään. Toivon että hän ei joudu paikalliseen tai Venäjän vankilaan, eikä joudu muutenkaan hankaluuksiin venäläisten viranomaisten kanssa -kyllä, minulla on jotain kerrottavaa sentäs lapsenlapsilleni sitten, seurustelin gansterin kanssa. ;) No ei, kiltti ihana mies, vaikkakin kykenevä suomalaisittain brutaalihkoihin tekoihin. Mitäs sille voi, jos paikallinen laki on paska -rikkoahan sitä pitää siinä tapauksessa.

Se oli sokeripiikki, viimeinen laatuaan hänen puoleltaan. Nyt viimeistään minä olen huomisaamusta lähtien todellisuudessa. En tiedä oikeastikaan, mitä asialle teen. Minulla ei ole ystäviä mutta saadakseni ystäviä minun on näyteltävä coolia -eli kuin minulla olisi ystäviä. Kukaan ei halua olla yksinäisen luuserin ystävä. Sitä kanavaa olen jo yrittänyt mutta paikalliset eivät mene helppoihin vaan vain aktiivisiin. Toisaalta jos näyttelen coolia eli kuin minulla olisi ystäviä, olen etäinen muille ihmisille joista toivoisin saavani ystäviä. Tämä on vähän siis pattitilanne.

Ehkä minun on jotenkin katsottava kämppiksiäni silmästä silmään, ja saatava jutunjuurta aikaiseksi. Ei ole muuta keinoa. Ei perkele ole muuta keinoa.

Mistäs seuraava sokeripiikki? Helvetti kun semmoista ei ole näköpiirissä. Helvetin helvetti. Mitäs seuraavina viikonloppuina sitten? Helvetin helvetin helvetti. :(